Copy

HARJU ELEKTER  e-Magazine  •  2 / 2018

Harju Elekter 50 – kokemusta jo useiden sukupolvien ajalta


Harju Elekter juhlii tänä vuonna täytävään 50 vuotta. Yritys sai nimensä vuonna 1983, ja se rekisteröitiin Viron kaupparekisteriin vuonna täyttä 50 vuottaan, mutta yritys on siitä huolimatta nähnyt useita valtio- ja yritysmuotoja jo usean sukupolven aikana.


Kun vuonna 1968 alettiin tuottaa sähkökaapeleita osana Harju KEK:ta (osakuntamuotoinen rakennusyritys) – koska muualta ei yksinkertaisesti ollut saatavissa tätä niukasti saatavilla ollutta tuotetta – kukaan ei varmaankaan uskaltanut ennustaa, että puolensadan vuoden päästä alayksiköstä on kasvanut voimakas, liikevaihdoltaan 100 miljoonan euron konserni, jolla on tytäryhtiöitä Viron lisäksi myös Ruotsissa, Suomessa ja Liettuassa. ...
 
LUE LISÄÄ

Viron teollisuusyritykset tulevaisuuden suhteen positiivisia

 

Swedbankin teettämästä teollisuusyritysten tutkimuksesta käy ilmi, että odotukset vuodelle 2018 ovat positiivisia: 85 % yrityksistä ennustaa tuottavuuden kasvavan tai pysyvän samalla tasolla.


Seitsemän teollisuusyritystä kymmenestä suunnittelee liikevaihdon kasvavan, ja investointien kasvun vetureina ovat puolestaan pienyritykset. ...
LUE LISÄÄ

Ensimmäisen vuosineljänneksen tulosta heikensi kylmä sää

 

Harju Elekterin vuoden 2018 ensimmäisen vuosineljänneksen taloudelliset tulokset olivat ilahduttavia: myyntitulot kasvoivat kohinalla, mutta voitto tosin jäi vaatimattomaksi kylmien talvikuukausien vuoksi.


Vahva maailmantalous edesauttaa Pohjoismaiden ja Baltian maiden taloutta antamalla maillemme paremmat vientimahdollisuudet. Se vaikuttaa samoin myös Viroon, jonka talous on viimeisen kymmenen vuosineljänneksen aikana osoittanut vakaata kasvua, ja Harju Elekter -konserniin, joka on laajentunut voimakkaasti ja kasvattanut tuotantoaan. ...
 
LUE LISÄÄ

Teollisuuden tulevaisuus on jo täällä – automatisoiduista linjoista robottikäsiin

 

TTeknologian ja teollisuuslaitteiden kehitys käy vilkkaana automatisoinnin osalta. Tilanne, jossa työpisteiden takana työn tekevät ihmisen sijasta robottikädet, on muuttumassa todellisuudeksi.


Esimerkiksi metalliteollisuudessa ihmisen ei pian tarvitse kuljettaa tai nostaa painavia metalliosia, vaan sen tekee ilman lepotaukoja työskentelevä robotti. ...
 
LUE LISÄÄ



AS HARJU ELEKTER

Paldiski mnt 31, 76606 Keila, Estonia

(+372) 674 7400