Rajupusu Leader ry kiittää ja kumartaa
Rajupusu Leader ry:n toiminta päättyy vuoden loppuun. Rajupusu Leader on toiminut alueella vuodesta 1996 saakka. EU:n myötä vuonna 1995 Suomeen tulivat myös uudet maaseudun kehittämisen mallit. Paikallisuuteen nojaavan Leader- ohjelman eli maaseudun kehittämisohjelman tähtäimessä oli ja on edelleen edistää maaseudun taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista hyvinvointia. LEADER on lyhenne ranskankielisistä sanoista ja tarkoittaa suomennettuna ”Yhdyssiteet maaseudun talouden kehittämiseen tähtäävien toimenpiteiden välillä”. Ohjelman toimeenpanijoiksi valittiin tuolloin 22 toimintaryhmää ympäri Suomea kaudelle 1996- 1999. Rajupusun alueella oli tehty päätös pyrkiä mukaan ohjelmatyöhön jo huhtikuussa 1995 ja virallinen toimintaryhmä Rajupusu Leader ry perustettiin 26.11 1996. Vuoden 2023 alusta Leader -toiminta jatkuu alueella SavonLuotsi Leader ry:n toimesta.
Ohjelmakausi päättyy
Nykyinen rahoituskausi päättyy vuoden 2022 loppuun. Enää ei hankehakemuksia kannata jättää Hyrrään, sillä ohjelmakauden varat on jaettu, eikä uusia hakemuksia enää käsitellä. Vuonna 2023 alkavan kauden hankehaun avautumisesta ei vielä ole tarkkaa tietoa, mutta siitä tiedotetaan erikseen vuoden alkupuolella.
Hankkeet jotka ovat saaneet rahoituspäätöksen, voivat toteuttaa hankkeita suunnitelmiensa mukaisesti. Ajalla 23.12.2022 – 5.1.2023 on kuitenkin hankkeiden maksukatko ja tällöin tukirahat eivät liiku.
SavonLuotsi Leader ry:n yhteystiedot
SavonLuotsi Leaderin toimisto sijaitsee Savonlinnassa, osoitteessa:
Puistokatu 1, 57100 SAVONLINNA (2. krs)
Yhdistyksen laskutusosoitteen löydät tästä linkistä
Henkilöstön tavoitat parhaiten puhelimitse seuraavista numeroista:
Anne Vänttinen, toiminnanjohtaja, puh. 040 715 7189
Kirsi Blomberg, hankeneuvoja, puh. 044 732 0703
Sini Yläsaari, hankeneuvoja, puh. 044 976 6880
Leaderin työntekijät toivottavat kaikille rauhallista joulua!
Myös Leaderin väki lomailee seuraavasti:
Anne Vänttinen 21.12.2022 – 1.1.2023
Kirsi Blomberg 24.12.2022 – 8.1.2023
Sini Yläsaari 23.12.2022 – 1.1.2023
Lomiemme aikana emme vastaa sähköposteihin emmekä puheluihin.

|